top of page

AIVOTYÖTURVALLISUUDESTA



Aivot ovat mystinen ja jännittävä laitos. Ne toimivat tiettyjen prosessien mukaan, jotka on ikään kuin koodattu järjestelmään. Jos aivojen käyttöohjeista ei välitä, ne eivät kykene toimimaan. Aivojen on saatava kokea olevansa turvassa. Sitä ne eivät koe, jos ihminen joutuu pelkäämään. Sitä ne eivät koe, jos ei ole hallinnan tunnetta, toivoa, iloa, yhteyttä. Koska silloin vallitsee kaaos ja selkeyden puute. Kuulin joskus kysymyksen, joka oli minusta aivan hurjan pelottava, pysäyttävä ja välttämätön.


”Johdatko niin, että aivoilla on mahdollisuus toimia?”


Hrrrr!! Mikä mahtava ja aivan kauhea kysymys, sisältämänsä vastuuaspektin perusteella. Johdammeko niin, että ihmisten aivoilla on mahdollisuus toimia? Jos emme ymmärrä mitä tarkoittaa se, että aivojen tarvitsee saada kokea olevansa turvassa, käytännössä estämme niitä toimimasta. Olemme tällöin valinneet luoda kulttuuria, jossa tulokset heikkenee, ihmisten lahjat ja parhaus ei voi päästä esiin, paha olo kasvaa. Kulttuurin, jossa tavalla tai toisella on oltava alati varuillaan, taisteluasemissa.


Jos taas olemme selvillä turvallisuuden tärkeydestä, olemme valinneet luoda ja mahdollistaa kulttuuria, jossa ihmisten on mahdollista antaa parastaan, kukoistaa ja antaa yrityksenkin kukoistaa.


Oletko muuten koskaan kelaillut, mitä tämä tarkoittaa kotona? Millaista kulttuuria olemme valinneet luoda ykköstiimissä? Itsellä alkoi aikanaan yhden osa-alueen talkoot, kun muksu sanoi, että ”Sä olet pelottava kun sä kiivastut niin helposti.”Pitääkin pyytää itselle kasvukeskusteluhetki, että miten mä olen pärjännyt ja edennyt opettelussa.


Mitä se turvallisuus sitten tarkoittaa? Eri ihmisille turvallisuuden kokemus syntyy varmasti eri asioista, mutta mitä se tarkoittaa aivojen toiminnan kannalta? Ainakin sitä, että ihminen suoriutuu, ajattelee ja oppii paremmin silloin, kun ei tarvitse olla peloissaan, stressaantunut tai masentunut. Meidän kaikkien lapsuudessa syntyneet ikävät muistot esim. kouluun liittyen sisältävät stressiä tai pelkoa. Nolaamista, kiusaamista, pelkoa ettei hyväksytä, ettei osaa jne.


Aivojen ylemmissä osissa sijaitsevat kognitiiviset taidot; ajattelu, johdonmukaisuus, arviointikyky, luovuus, ongelmanratkaisu, suunnittelu, priorisointi, empatia ja mitä kaikkea muuta. Siis kaikki se, minkä vääjäämättä julistamme huippulahjakkuuksien ja huippusuoritusten ingredienteiksi! Aivojen alemmissa osissa puolestaan on sellaiset toiminnot kun taistele, pakene ja tekeydy kuoliaaksi. Napit, jotka painuvat kirskuen pohjaan, kun jokin uhkaa meitä.


Järjestelmään on koodattu, että jos jokin uhkaa meitä, silloin on puolustauduttava. Aika fiksua. Mutta jos aivot joutuvat olemaan tässä moodissa esim. työpaikalla toistuvasti ja jatkuvasti, tulee noutaja aika nopsaan. Vähimmilläänkin vahvoja tunnelmia noutajasta. Aivoihin nimittäin vapautuu koko ajan stressihormoneja, jotka alkavat sammuttaa järjellistä toimintaa ja aktivoida aivoista niitä alueita, jotka on suunniteltu reagoimaan vaaraan. Jos olemme uhattuna, jos emme ole turvassa, olemme vaarassa. Herttaisen yksinkertaista ja samalla aivan lyijynraskasta.


Aivot eivät kykene toimimaan, jos ne ovat jatkuvasti stressihormonimarinadissa. Tällöin myös kohtaamiskyky automaattisesti alenee, kaikkea tulee tulkittua uhkan näkökulmasta. Stressi kapeuttaa meitä.


Jos johtajana/vanhempana/työkaverina pidät huolta siitä, että aivot saavat kokea olevansa turvassa, ymmärrämme jokainen, että kontribuutio on järkälemäinen positiivisuudessaan.


Haavoittuvuuteen perustuva luottamus kasvaa – on lupa olla totta ja näkyvä.

Hedelmälliset konfliktit lisääntyvät – asiat kipinöitävät kiihkeästikin parasta lopputulosta tavoitellessa, ihmisiä ei sivalleta.


Sitoutuneisuus kasvaa – turvassa on helppo olla oman työnsä omistaja ja toimitusjohtaja.


Vastuuvelvollisuus alkaa puhjeta kukkaan varovasti – vaikeista asioista ei vaieta eikä niitä hoideta automaattisesti pomon kautta, vaan rohkeasti asianosaiset kohdaten.


Tulokset ja tavoitteet muodostuvat yhteiseksi jutuksi – ajatus samaaan suuntaan soutamisesta alkaa näyttäytyä tavoiteltavana, houkuttelevana.


Johdatko sinä niin, että aivoilla on mahdollista toimia? Töissä, kotona, harrastuksissa?


Kuva: Mona Leppäharju

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page