Usea meistä jakaa sen fiiliksen, että elämä on yhtä kaaosta ja kiirettä. On vaikea sanoa asioille ja ihmisille ei. Tulee ohitetuksi ja ylikävellyksi ihmissuhteissa. On ikään kuin kyytiläisenä vuoristoradassa, eikä kierros tunnu loppuvan koskaan. Tai on sellainen fiilis, että juoksee pyörän vieressä ja vauhti vain kiihtyy.
Moni meistä on myös muljahtanut siihen harhaan, että kiire on merkki tärkeydestä ja sitä tulee ihannoida. Kysymykseen ”Mitä kuuluu, miten menee?”on hauskaa ja kujeilevaa vastata, että ”Kiitos kysymästä, kuuluu tosi rauhallista ja tasapainoista, ei ole kiirettä.” Sitä ei odota kukaan, ja ilmeet ovat usein sen mukaiset. Epäuskoisen järkyttyneet ja hämmentyneet, ministi vaivaantuneet.
Rajat ovat terveen ja tasapainoisen elämän edellytys. Ne ovat myös ihan avainasemassa kun puhutaan stressistä. Rajat määrittää sen, ketä me olemme ja ketä me emme ole. Rajat kertovat mistä minä alan ja mihin minä päätyn, mikä minulle on tärkeää ja mitä minä en hyväksy. Rajojen selkeys vaikuttaa meidän kaikkiin elämän osa-alueisiin. Mutta olemmeko tietoisia omista rajoista? Onko ne meille selkeitä? Ja mikä tärkeää vaikkapa tiimityössä; olemmeko ilmaisseet omat rajamme niin, ettei kenenkään tarvitse arvailla niitä? Raja jota et ole kertonut on raja jota ei ole.
Fyysiset rajat on helppo ymmärtää ja hyväksyä, koska ne ovat näkyviä. Aidat, kyltit, ojat, muurit, työhuoneet jne. Ne ikään kuin kertovat, että tästä alkaa minun alueeni. Silloin ne kertovat myös sen, että tästä alkaa minun vastuuni. Minä olen vastuussa siitä mitä alueella tapahtuu.
Henkiset rajat ovat aivan yhtä todellisia kuin fyysiset, mutta niitä on vaikeampi havaita. Silti ne ovat alati läsnä olevaa todellisuutta. Nämä rajat voivat auttaa meitä välittämään enemmän sekä itsestämme että toisista. Ne auttavat meitä ottamaan vastuun omien tunteidemme käsittelystä ja mahdollisesti irrottautumaan toisten haitallisesta käyttäytymisestä.
Jos emme ole tietoisia omista rajoista tai jos emme ole niitä koskaan opetelleet, saattaa niiden tunnusteleminen nostattaa ohkaisesti jänniä tunteita ja ajatuksia. Onko minulla oikeus vetää rajat, pitää puoleni? Mitä jos joku loukkaantuu? Eikö rajojen asettaminen ole itsekästä? Miksi minua pelottaa tai koen syyllisyyttä kun ajattelenkin tätä aihetta?
Minä tein aikanaan päätöksen, että en tee töitä perjantaisin. Perjantai on minulle yrittäjän lepo- ja latautumispäivä. Oma päivä. Teen niitä asioita, jotka vain ja ainoastaan siunaa minun sydäntä ja tuottaa iloa. Hetki tuon päätöksen jälkeen tajusin, että voi nakki!, olin sopinut kyseisen viikon perjantaille kolmen tunnin suunnittelupalaverin upouuden asiakkaani kanssa. Eiiiiih!! Mitä mä nyt teen?! Halusin kiihkeästi pitää kiinni itselleni tekemästä lupauksesta pitää perjantait vapaana.
Mutta enhän mä voi! Eihän näin voi tehdä! Kyseessä on täysin uusi asiakas, ihmiset, joiden kanssa en ole vielä koskaan tehnyt töitä. Enhän mä VOI siirtää sitä palaveria. Mitä jos ne sanoo, että ”voit kuule unohtaa koko palaverin.” Mitä jos ne pitää mua ihan venkoilijana?
Lopulta keräsin vapisevan rohkeuteni, otin yhteyttä ja kysyin olisiko sittenkin mahdollista siirtää suunnittelupalaveri seuraavalle viikolle.
Oli :)
Mutta juuri tästäpä onkin kyse: rajat liittyvät erottamattomasti haavoittuvuuteemme. Rajat kertovat kuka minä olen, mistä alan, mihin päätyn, mikä minulle käy, mikä ei käy. Ja haavoittuvuus on oman sydämen paljastamista. Emotionaalisen riskin ottamista. Keskeneräisyyden hyväksymistä.
Kyseiseen mielen palaveripainiin liittyen eräs ystäväni sanoikin:
”Aika hienoa. Otit riskin tulla hylätyksi, mutta et hylännyt itseäsi.
Et hylännyt itseäsi.”
Omia rajoja on tärkeää tarkastella. Niitä saattaa joutua tarkastelemaan läpi elämän, opettelemaan. Hauraat tai utuiset rajat voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä, stressiä, uupumusta, jopa masennusta. Ja saman voi tehdä myös liian tiukat rajat, joilla on nitistetty ihmisen oma tahto ja vapaus. Mutta ahdistavista elämän piikkilangoista on lupa vapautua.
Joskus, oikea-aikaisesti, on hyvä miettiä seuraavia ajatuksia. Osuuko niistä jokin kohdallesi?
1. Mitä tarvitsen tällä hetkellä kaikkein eniten? Puuttuuko minulta jotakin?
2. Mitä minulla on liikaa?
3. Kenelle minun tulee sanoa EI, vaikka tiedän, että hän loukkaantuu?
4. Toisista en voi olla vastuussa, mutta itsestä on velvollisuus olla vastuussa. Huolehdinko itsestäni? Millä keinoin?
5. Kenelle minun tulisi paljastaa haavoittuvuuteni ja pyytää apua?
6. Kunnioitanko toisten rajoja? Jos joku sanoo minulle EI, vaikkapa puoliso, kunnioitanko sitä vai puskenko omaa ajatustani läpi kuin pyöräkone?
7. Mistä taidoista, lahjoista, piirteistä minulla on syytä nostaa leuka pystyyn ja olla kiitollinen?
8. Tietävätkö työkaverini mistä pidän ja mistä en? Mitä haluan ja mitä en? Mikä satuttaa? Jos näitä rajoja rikotaan, mistä ihmiset tietävät tehneensä niin? Pidänkö huolen siitä, että kenenkään ei tarvitse arvailla? Raja jota en ole kertonut on raja jota ei ole. Silloin on vähän turhaa loukkaantua ja uhriutua.
Kyseessä ei ole tienviitat itsekkyyteen. Omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen on alkua itsetuntemukselle. Vain itsensä kohdannut voi itsensä tuntea. Vain itsensä tunteva voi itseään johtaa. Ja siitä hyötyy lopulta aina kaikki ympärillä olevat. Mikä voisi olla sinun pieni mahdollinen askel kohti omien rajojen tunnistamista ja asettamista?
Päivi
#rajat #vastuu #rooli #itsetuntemus #itsensäkohtaaminen #itsensäjohtaminen #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #hyvinvointi #työhyvinvointi #elämänilo #vapaus #rohkeus #uskallus #ilo #riittävyys #itselleriittävyys #identiteetti #haavoittuvuus #uskallasanoaei #uskallasanoakyllä #työyhteisötaidot #kansalaistaidot #kunnioitus #arvostus #tasapaino #stressi #jaksaminen #toipuminen #resilienssi #itsemyötätunto #toisenvoima #happinaamari #vaikuttavavallankumous
Comments